POIMI TYÖEHTOSOPIMUKSESTA MIELESTÄSI 3 KESKEISINTÄ OSA-ALUETTA JA PERUSTELE VALINTASI MIKSI VALITSIT NÄMÄ TOP 3 LISTALLESI?
http://netpaper.lonnberg.fi/pam/tes-fi/hiusala/mobile/index.html#p=28
1. TYÖSUHDE
Mielestäni on tärkeää tietää millaisia sopimuksia tehdään jos on kokoaikatyöntekijänä tai osa-aikatyöntekijänä. Työsopimukset ovat tärkeitä, koska ne tehdään kirjallisesti ja myös muutokset tehdään kirjallisesti.
2. TYÖAIKA
Mielestäni on tärkeää noudattaa sovittuja työaikoja, koska itselleni on elintärkeää olla työpaikalla ajoissa. Tämä kuuluu myös jo hyviin käytöstapoihin, että ollaan ajoissa paikalla, se on reilua myös muita kohtaan ja lisää luotettavuutta. Ja olisi tärkeää myös, että työlistat olisivat esillä hyvissä ajoin.
3. POISSAOLOT
Pidän näitäkin asioita tärkeinä, koska esimerkiksi minulla itselläni voi tulla poissaoloja minä päivänä ja mihin kellon aikaan tahansa, eikä ikinä tiedä montako päivää joutuu töistä pois olemaan. Itselläni on siis lapsi, kenen kanssa olen kaksin, eikä aina ole mahdollista saada toista hoitajaa. Joten siis tärkeää on tietää poissaolojen ilmoitusvelvollisuudesta, lääkärintodistuksista ja niihin liittyvistä asioista.
TUTUSTU PARTURI-KAMPAAJIEN PALKKAUKSEEN/PALKKATAULUKKOON. MITÄ AJATUKSIA SISÄLTÖ SINUSSA HERÄTTÄÄ?
Mielestäni on iha kiva, että palkka nousee asteittain jonkin verran. Kuitenkaan palkka ei ehkä ole niin hyvä, varsinkaan täällä Salon suunnalla kun taas pääkaupunkiseudulla. Mun mielestä palkka voisi olla sama paikkakunnasta riippumatta. Ja olisi hyvä tietää kuinka usein palkka maksetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti